Kupiaisen kauppaa Kiteellä vuodesta 1947

 

17 kauppaa ja palvelua saman katon alla

 

Etusivu     Ajankohtaista     Arkisto     Kauppakeskus     K-Supermarket     Esittely


Kupiaisen kauppaa 60-vuotta
Katso vanhoja kuvia, lehtijuttuja ja lehti-ilmoituksia!

 

 
 

Kauppakeskuksen harjannostajaiset 25.4.2008

Peten puhe harjannostajaisissa 25.4.2008

Arvoisat rakentajat, suunnittelijat, Kiteen kaupungin teknisen osaston edustajat rahoituslaitoksen edustajat, Keskon edustajat, sekä lehdistö.

Olemme viettämässä Kiteen merkittävimmän liikerakennuksen ja yhden maakuntamme suurimman kauppakeskuksen harjannostajaisia. Tunnelma on hyvä. Olemme edenneet todella nopealla aikataululla, ja rakennus valmistuu suunnitelmien mukaisesti aikataulussa.

Rakentamisen aloittaminen sen sijaan kesti kolme vuotta kaupungin päätöksenteossa. Tuo odottelu oli meille uutta, sillä aiemmissa rakennusvaiheissa olemme edenneet kaupungin kanssa hyvässä yhteishengessä; olemme aina täyttäneet velvoitteemme, samoin olemme aina toteuttaneet suunnitelmamme sen mukaan, kun olemme ne julki antaneet. Odottelu oli harmillista senkin vuoksi, että se aiheutti meille lisä kustannuksia.

Ihmiset täällä Kiteellä puolestaan odottelivat ja toivoivat, että rakennustoiminta saataisiin käyntiin mahdollisimman nopeasti, eikä kukaan Kiteeläinen valittanut missään vaiheessa hakiessamme rakennuslupia. Naapurien kuulemiskierroksellakin kaikki taloyhtiöt ja asukkaat suhtautuivat suunnitelmiimme hyväksyvästi ja positiivisesti.

Vilpitön kiitos, että asiat lopulta etenivät oikeaan suuntaan kaupungin päässä, Kari Sutiselle ja Esa Lahtelalle. He tekivät suuren ja pyyteettömän työn tässäkin asiassa Kiteen kehittämisen puolesta! Kiitos myös kaupungin tekniselle osastolle, sillä se hoiti Heimo Liikamaan johdolla kaikki tehtävänsä nopeasti ja ansiokkaasti.

Yrityksemme on toiminut yli 60 vuotta. Aloitimme toimintamme 1947 vaatimattomista muutaman kymmenen neliön tiloista. Ensimmäinen oma liiketalo rakennettiin vuonna 1958, jota laajennettiin kahdesti. Tälle paikalle rakennettiin Kauppakeskuksen ensimmäinen vaihe 1986 ja menossa on tälläkin paikalla jo neljäs laajennus. Jokaisen vaiheen olemme toteuttaneet sen hetkisen parhaan laatutason mukaisesti. Erityisesti nykyisellä paikalla olemme kiinnittäneet runsaasti huomiota kaupunkikuvallisiin tekijöihin. Tekniikassa ja laadussa olemme halunneet aina olla edelläkävijöitä.
Tällä kertaa meillä on Kauppakeskuksessa ja Suomen suurimmaksi valmistuvassa K-Supermarketissa, jopa valtakunnallisesti uusinta tekniikkaa.

Rakennustyö ja työnjohto ovat olleet aivan poikkeuksellisen hyviä tällä työmaalla! Jos tämä työmaa olisi muualla Suomessa, tai, jos työvoima olisi muualta Suomesta, tai vaikkapa Suomen rajojen ulkopuolelta, näin nopea rakentamistahti olisi aiheuttanut merkittäviä vaikeuksia. Näin nopea ja laadukas rakentaminen osoittaa sen, että Te rakentajat konkreettisesti kehitätte Kiteetä.

Tähän tasoon ei kaikkia kauppakeskuksia Suomessa rakenneta, sillä varsin monessa kohteessa keskitytään enemmän neliöiden maksimointiin ja kustannusten minimointiin. Tässä rakennuskohteessa nähdään heti, että rakentamassa ovat olleet valtakunnan parhaat rakennusmiehet. Saamme havaita monessa kohdassa myös pääsuunnittelijamme Pauli Nuutisen käden jäljen; erityisesti kaunis julkisivu ja kauppakäytävä tulevat luomaan Kiteelle ripauksen suuren kaupungin tunnelmaa.

Kun lähes kaikki tästä joukosta ovat Kiteeläisiä työntekijöitä, ja me olemme Kiteeläinen perheyritys, voimme olla ylpeitä Kiteeläisyydestä tässä tilaisuudessa! Olemme yhdessä luomassa Kiteelle takaisin täällä aiemmin vallinnutta positiivista mielialaa; kotikaupunkimme kehittyy jälleen!

Isä-Martin, ja, jo edesmenneen Arvo Taskisen keskusteluja kuulleena olen ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys sekä Rakennusliike A. Taskisen, että oman kauppamme kehitykselle ja menestykselle tällä poikkeuksellisen rehdillä vuosikymmeniä jatkuneella yhteistyöllä on ollut. Vuosikymmeniä sittenhän ei suuria rakennuskohteita, eikä rakentajiakaan ollut samalla tavoin, kuin nykyään. Hyvä yhteistyö tuo aina menestystä molemmille osapuolille, samoin kuin hyvään kauppaan ovat molemmat sen osapuolet tyytyväisiä; ja näin nimenomaan pitkällä aikavälillä tarkasteltuna.

Myös rahoittajan kanssa meille on ollut pitkä ja hyvä yhteistyö. Kiteen Osuuspankki on rahoittanut toimintaamme vuosikymmenten ajan. Ensimmäisen rakennuslainamme saimme heiltä aikaan, jolloin lainarahan saanti oli ihan eri laista, ja vaikeaa, kuin nykyään.
Pula-aikaan ja aloittelevana yrityksenä meille ei tarjottu mistään muualta rahoitusta. Ilman tuota Kiteen OP:n tarjoamaa lainamahdollisuutta ei kehityskaaremme olisi päässyt alkua pidemmälle, emmekä olisi juhlimassa tässä tänäänkään. Harvalla Kiteen kokoisella paikkakunnalla on tarjota vastaavan kokoisen Kauppakeskuksen palveluja asukkailleen.

Kiitokset Keskolle, erityisesti aluejohtaja Pertti Rusaselle ja K-Supermarket -ketjun aluepäällikkö Veli-Matti Kotirannalle. Lämmin kiitos Keskon suunnitteluosastolle! Näin suurta päivittäistavarakauppaa on tänä päivänä täysin mahdotonta toteuttaa ilman kaupan erikoisalan suunnittelun tukea. Tätä asiantuntemusta tarvittiin Kauppakeskuksen tilasuunnittelussa, logististen toimintojen suunnittelussa, koneiden ja kalusteiden suunnittelussa ja tietenkin myymäläpohjan, sen tavaroituksen ja miljöön suunnittelussa. Keskon suunnittelutoiminta on kaikilla osa-alueillaan valtakunnan parasta tasoa. Meidän tapauksessamme Kesko ja K-Supermarket –ketju antoivat käyttöön parhaan osaamisensa ja parhaat suunnittelijansa; lopullisen tuloksen tästä näemme kesäkuun alussa, kun täysin uudistunut ISO K-Supermarket Kupiainen avaa ovensa.

Kiitos kaikille urakoitsijoille! Monet teistä ovat urakoineet meille myös aiemmissa vaiheissa, jotkut jopa koko oman yrityshistoriansa alusta saakka. Me olemme aina rakentaneet paikallisilla yrityksillä. Samoin lähes päivittäisiä huoltotoimenpiteitä meillä suorittavat paikalliset yritykset.

Kiitos suunnittelusta vastanneille: Suunnittelutoimisto Pauli Nuutiselle, joka on suunnitellut kaikki vaiheemme siitä saakka, kun on ollut markkinoilla, LVI-Miljarille ja Jari Kupiaiselle, Keski-Karjalan kiinteistövalvonnalle ja J-P Hurskaiselle, Joensuun Juvalle ja Suunnittelutoimisto Jukka Hirvoselle. Kun suunnitellaan ja rakennetaan yhtä aikaa, punnitaan todellisen yhteistyön ja luottamuksen taso myös näillä osa-alueilla.